keskiviikko 22. elokuuta 2012

Salaisuuden paljastus ja syy blogin hiljaisuuteen

Blogi on viime aikoina ollut aika hiljainen. Ei ole oikein mitään jaksanut tehdä, eikä ole saanut aikaiseksi. Olo on kyllä ollut aika hyvä, ei pahemmin pahaa oloa, ruokahaluttomuutta kylläkin. Ja se väsymys on mukavasti ollut läsnä. Osa syy saamattomuuteen on kyllä myös jännitys. Taasen se syy kaikkeen tähän on tässä:

Eli meille on tulossa pikkuinen! Nyt mennään viikoilla 12+3 ja tänään oli ultra, jossa todettiin kaiken olevan hyvin. Sydämensyke löytyi ja pieni heilui ja vilkutteli kovasti. Laskettu aika onkin sitten 3.3.2013. Kova jännitys oli ja pieni itkukin pääsi kun syke löytyi. Nyt sitten odotellaan ja kasvatellaan vatsaa!

perjantai 17. elokuuta 2012

SLY20 ensimmäinen paketti


Sain postissa sly20-kierroksen ensimmäisen paketin. Hain paketin jo toissapäivänä, mutten saanut kuvattua kun kameran laturi oli omilla teillään. Viimein laturi löytyi ja pääsin postauksen tekemään. Teemana oli puutarhan sato ja paketista löytyi:

- 4 erilaista omenapiirakan ohjetta
- kaurahiutaleita
- sokeria
- vaniljakastike ainekset
- kanelia
- ihana muffini-lautanen ja -muki
- kortti

Parini kirjoittaa paketissa olevan kaikenlaista omenoihin ja omenapiirakkaan liittyvää (kuten onkin, kaikki ainekset yhdistä itsekkin omenoihin!), sekä jotain joka ei ihan kuulu joukkoon, lienevät nuo astiat ja siihen on kuulemma jatkoa luvassa, odotan innolla! :) Lisäksi oli syntymäpäivä onnittelut, kiitos! :) Vanhennun vuodella sitten ensi viikon lopussa. Slyni lupailee jotain uutta ensi kuussa joten odotan mielenkiinnolla! Kiitos hienosta ja ajatuksella kootusta paketista!! :)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Eka koulupäivä

Tänään se alkoi, klo 9.00, Prinsessan koulutaival! Kyllä oli äidillä tippa linssissä kun toinen virnistellen lähti open perässä luokkaan. Jännittyneenä vielä odotellaan kuinka eka päivä on sujunut, klo 12 täytyy tyttö hake kotiin.

Poseerausta repun kanssa

ja kaverin kanssa

Reipas askel

Jännittyneenä jonossa

Ja sinne se sitten meni! Äiti on niin ylpeä!
Seuraava jännitettävä etappi on ensi viikon keskiviikkona, mutta se salaisuus odottaa paljastumistaan ensi viikkoon, kävi miten kävi!