keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Synnytyskertomus


Pikkuinen prinsessamme on nyt 10vrk ikäinen. Vauva-arki on sujunut hyvin, pikkuinen viihtyy rinnalla ja on kova syömään. Hän nukkuu hyvin, päivisin muutaman kerran n. 3h pätkiä, öisin vaihtelevasti, välillä syö tiheämmin ja välillä nukkuu enemmän. Hän jaksaa valvoa pidempiäkin pätkiä ja katsella suurin silmin.

Itse olen toipunut aika hyvin, välillä paikkoja särkee, mutta muuten voin hyvin. Mielialani on kohentunut huimasti raskauden aikaisesta, mikä onkin saanut miettimään onko minulla ollut jonkin asteinen raskauden aikainen masennus. En saanut synnytyksessä kuin nirhauman samaan kohtaan kuin aiemmissakin synnytyksissä, ja sekin on jo parantunut hyvin.

Tässä olisi vielä synnytyskertomukseni:
Mulla lähti lauantaina 8.11. hiljalleen irtoamaan limatulppa. Kirkasta limaa tuli pitkin päivää ja sai pitää sidettä. Illalla sitten isommat lapset lähtivät ex-tempore mummolaan yökylään, niin saadaan miehen kanssa olla kaksin vielä ennen vauvan syntymää ja saan nukkua kunnolla ja levätä. Ilta menikin mukavasti saunoen ja rentoutuen, väsähdin ajoissa ja menin nukkumaan n. klo 23. Nukuin yön hyvin, toki heräsin muutaman kerran vessaan. 

Aamulla heräsin klo 7 ja vessassa käydessä limatulppavuoto oli muuttanut värinsä punertavaksi ja veriviiruiseksi. Mieskin heräsi, oli nukkunut jo pidempään huonosti ja havahtui joka kerta kun nousin sängystä. Kerroin vuodon muuttuneen, niin mies päätti laittaa varmuuden vuoksi auton lämpiämään. 07.30 sitten tuli ensimmäinen pieni supistus. Siitä eteenpäin supistuksia tuli epäsäännöllisesti, osa isompia ja osa pienempiä. Edelliset synnytykset on olleet nopeita (2h ja 3,5h) joten alettiin arpomaan milloin pitäisi lähteä synnärille. Soitin sitten svo:lle, josta ei oikein osattu sanoa juuta eikä jaata, kuin että tulkaa näytille jos siltä tuntuu tai odotelkaa kotona jos meneekin supistelu ohi. Jatkettiin arpomista, sillä en halunnut tehdä turhaa reissua synnärille. Vähän vaille 9 päätettiin, että lähdetään nyt kuitenkin käymään näytillä kun tuli muutama vähän tiukempi supistus. Mies lähti viemään sairaalakassia autolle ja minä kävin pukemaan ulkovaatteita kun tunsin, että nyt hulahti jotain ja se olikin sitten ihan kirkasta verta. Lähdettiin ajelemaan ja koko matkan (n.25km) supistuksia tuli 3min välein. Synnytys laskettiin alkaneeksi klo 9 kun säännölliset supistukset alkoivat.

Päästiin synnärille ja siellä kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, että olen 8cm auki. Ei sitten jääty tarkkailuhuoneeseen käyrille vaan lähdettiin suoraan synnytyssaliin. Saliin päästyämme vaihdon vaatteet ja pääsin käyrille. Kätilö otti esitietoja ja laitettiin spinaali tilaukseen. Kätilöopiskelija ryhtyi laittamaan kanyylia ja onnistui puhkomaan vasemmasta kädestäni suonen kahteen otteeseen, niin siihen tuli kunnon hematooma ja mustelma. Kokenut kätilö sitten laittoi kanyylin oikeaan käteen ja tipan tippumaan. Lääkäri tuli jo pian paikalle ja sain spinaalin mikä auttoi supistuskipuun heti. Spinaalin laiton jälkeen verenpaineeni tipahti aika alas joten sain lääkettä joka nosti ne ylös. N. Tunti spinaalin laiton jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, ettei kohdunsuu ole avautunut enempää vaan oltiin yhä siinä 8cm, joten kalvot puhkaistiin ja vauvan päähän laitettiin pinni. Siitä tilanne etenikin nopeammin ja puolen tunnin päästä olin kokonaan auki ja sain luvan rueta ponnistamaan kun siltä tuntuu.

Aloin ponnistamaan kun tarve tuli ja n. 30min ponnistamisen jälkeen 9.11. rv 40+1 klo 12.40 syntyi tyttö 50cm ja 4060g, verisessä lapsivedessä. Mies pääsi leikkaamaan napanuoran ja sitä leikatessaan vauva tarttui isää pikkurillistä. Sain vauvan rinnalle ja pian pääsin imettämään. Vauva kun oli syönyt ja kylvetetty, hän pääsi isän syliin ihokontaktiin. Kätilö kävi painelemaan kohtuani, että onko se jo hyvin supistunut, että pääsisin suihkuun. Kohtu ei ollutkaan oikein lähtenyt supistumaan vaan sieltä tuli iso hyytymä, lapsivettä ja verta. Kätilö kutsui toisen kätilön paikalle ja sain lisää kohtua supistavaa lääkettä ja samalla toinen kätilö tutki paljonko lisää verta olin vuotanut. Kaiken kaikkiaan menetin synnytyksessä 400ml verta ja sen jälkeen vielä 300ml lisää, joten kaiken kaikkiaan menetin 700ml verta ja tunsin kyllä oloni heikoksi. Onneksi lääkkeen ansiosta kohtu lähti kunnolla supistumaan, pääsin suihkuun, saimme syötävää ja lopulta osastolle. Osastolla hoitajan tutkiessa kohtua, sieltä tuli vielä yksi kananmunan kokoinen hyytymä, mutta sen jälkeen vuoto kävi muuttumaan normaaliksi. Tiistaina lastenlääkärin tutkimuksessa vauvalla todettiin kaiken olevan hyvin, minun vointini todettiin hyväksi ja pääsimme vihdoin kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.