sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Mustikkaliköörijuustokakku


Meille tuli töihin uutta mustikkalikööriä ja pakkohan sitä oli päästä maistamaan. Viime vuonna tulleesta saman tuottajan mansikkalikööristä tein juustokakkua ja ajattelin kokeilla tätä uutuutta samaan käyttöön. Oli minulla syykin tehdä kakkua. Nimittäin jo parin vuoden ajan on Prinsessa pyytänyt, että hänen sukunimensä vaihdettaisiin minun sukunimeeni ja nyt kun on mennyt pitempään niin, että tytön isä ei ole kuvioissa ollut ja tyttö sitä itse halusi, niin lähetin maistraatiin ilmoituksen asiasta. Virallisen päätöksen asiasta pitäisi tulla pian, mutta juhlistimme jo etukäteen tätä isoa muutosta tällä kakulla (kakkuun tuleva likööri keitetään, joten alkoholi haihtuu ja kakusta tulee myös lapsiystävällinen).

Pohja:
240 g Digestive-keksejä 
125 g margariinia

Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 valkuaista
1 dl likööriä

- Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala ja voitele reunat hennosti öljyllä (auttaa kakun irrottamisessa)
- Murskaa keksit pieneksi muruksi
- Sulata rasva ja lisää keksien joukkoon, sekoita
- Painele keksimuru-rasva seos vuoan pohjalle

- Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan
- Kiehauta likööri ja jätä jäähtymään
- Vatkaa kerma vaahdoksi, vatkatessa lisää tomusokeri, lisää tuorejuusto valmiin vaahdon joukkoon
- Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon
- Kiehauta pieni tilkka vettä ja sulata liivate veteen
- Kaada liivateseos hiljalleen täytteen joukkoon samalla reippaasti vatkaten
- Sekoita likööri seoksen joukkoon hiljalleen
- Kaada täyte vuokaan keksien päälle
- Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia, kakku on kuitenkin parasta seuraavana päivänä

- Irrota kakku varovaisesti pohjasta ja aseta tarjoiluvadille, koristele (tämän kakun mustikkakoristeet ovat sokerimassaa, ota kuitenkin huomioon, että massa sulaa herkästi juustokakussa kosteuden vuoksi, täten esim. suklaa on parempi materiaali koristeluun)



Myös tällä kakulla osallistun Nami-Hiiren kakkukisaan.

4 kommenttia:

  1. Pirteän värinen kakku !

    PS. laitoin yhteiskirjeen kaikille varmuudeksi! Mitään häiriötä ei ilmene täältä päin.

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja nyt toimii sinunkin sivusi moitteetta! :)

    VastaaPoista
  3. Just meinasin kysyä että haihtuuhan tuo alkoholi, kun me ei sitä käytetä..mutta lukikin jo tekstissä.

    onnea myös nimimuutoksesta, tärkeä varmasti lapselle<3

    VastaaPoista
  4. Juu, alkoholi tosiaan haihtuu keitettäessä. Ja kiitokset! :)

    VastaaPoista

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.