On vaan paha mieli ja kurja olla, mieltä masentaa. Aika ajoin masennus nostaa päätään. Tässä on kesän aikana ollut ikäviä asioita. Ensin kuoli eräs sukulaisemme, serkkuni joutuivat auto-onnettomuuteen (onneksi ovat kuitenkin kunnossa, mutta kyllä säikäytti ja pahasti) ja eilen ukkini kuoli. Ei minulla ollut läheisiä välejä häneen, hän ei ollut mikään ihana ihminen. Silti. Silti minua surettaa hyvin paljon, kaikesta huolimatta hän oli ukkini, ilman häntä, ei minuakaan olisi.
Koulut alkavat pian ja sekin ahdistaa. Minun pitäisi saada vietyä opintoni loppuun, mutta olen huomannut, että minulla on siinä jokin lukko. Haluan vain vältellä koulua ja kaikkea siihen liittyvää. Keskustelin eilen asiasta Miehen kanssa ja hän sanoi, että oppinot liittyvät todella vahvasti elämäni rankimpiin vuosiin, joten lukkoni todennäköisesti johtuu siitä. Uskon, että hän on todellakin oikeassa. Ajattelen, että koska en ole ymmärtänyt syytä lukkoon, se on vain pahentunut, en ole osannut käsitellä sitä.
Olen miettinyt Prinsessan sisko -asiaa. Sitä, että tytön isällä on toinen lapsi. Sitä, miksi hänelle se lahja on suotu. Miksi minä en sitä saa. Ja se sattuu. Olemmehan toki Miehen kanssa keskustelleet toisesta lapsesta, olemme kyllä molemmat sitä mieltä, ettei se tähän elämänvaiheeseen vielä ole sopiva, nyt ei ole oikea aika. En kuitenkaan osaa selittää sitä, kuinka paljon sitä kaipaan, kuinka sydämeni huutaa ikävästä. Haluaisin sitä niin kovin, tämä lienee minun biologinen kelloni joka huutaa. Jos tulisinkin raskaaksi, se lapsi olisi tervetullut ja toivottu, tästä olemme miehen kanssa keskustelleet. Jos tulisinkin raskaaksi, olisin niin onnellinen, ettei sitä voi sanoin kuvata. Pelkään kuitenkin, etteivät muut olisi, etteivät vanhempani olisi. Pelkään, että he ajattelisivat vain, että taas käy kuten kävi, kun Prinsessaa aloin odottamaan. Pelkään, että se heidän pelkonsa peittäisi muun, pelkään, että he sanoisivat sen, ja se veisi minulta sen ilon ja onnen. Pelkään, että tuntisin vain taas tehneeni jotain väärää.
Iltapäivällä pitää lähteä töihin. Töissä oleminen on minulle terapiaa, viihdyn siellä todella hyvin, eikä minun tarvitse ajatella muuta. Pääsen pois ajatuksistani.
Onneksi tälläinen mielen maassa oleminen on ajoittaista, onneksi minulla on tämä blogi jonne vuodattaa ajatukseni ja mietteeni. Voin pian jälleen paremmin. Vaikka mieltä masentaa, olen silti onnellinen. Minulla on ihana lapsi, ihana mies, perhe, suku ja ystävät. Ja me suunnittelemme häitämme. Kaikesta huolimatta, olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.