Mä olen vaan niin väsynyt ainaseen taistelemiseen ja vääntöön. Prinsessan isän kanssa on asiat aivan solmussa. Monta vuotta oon toivonut, että se osaisi olla isä, niin kuin isän kuuluu. Mutta ei. Keväällä käytiin lastenvalvojalla sopimassa tapaamisista, sovittiin tietyt päivät jolloin hän lasta tapaa. Ja kuinka kävikään kun tuli ensimmäisen tapaamisen aika. Hän ei tullut, oli vaihteeksi ulkomailla. Ja niin se menee aina. Aina kun jotain sovitaan, hän päättää tehdä toisin, koska hänen on saatava tehdä asiat niin kuin HÄN haluaa, mikä on HÄNELLE paras, viis veisaten siitä mikä on lapsen etu. Edellisen kerran hän näki lasta helmikuussa, sitä edeltävästä kerrasta oli 8 kuukautta. Tuon helmikuun tapaamisen jälkeen Prinsessa oireili voimakkaasti. Tyttö ei suostunut puhumaan isästään millään tavoin, vaihtoi puheenaihetta ja sanoi ettei halua puhua, ei halunnut katsoa kuviakaan. Ne pari harvaa kertaa kun lapsi isästään puhui, hän sanoi, että isä valehtelee hänelle, isä on syntynyt valehtelijaksi ja hän toivoo, että isä menisi pois ja pysyisi poissa. Niin meni 4 kuukautta. Ensimmäiset pari viikkoa tapaamisen jälkeen Prinsessa näki joka yö painajaisia, oli hyvin yliaktiivinen ja kiukutteli aivan kaikesta.
Prinessalle säännöllisyys on hyvin tärkeää, että hän tietää mitä milloinkin tapahtuu ja miten ja miksi. Vuosi sitten pelkkä huonekalujen järjestyksen vaihtaminen aiheutti hänessä saman kaltaisen reaktion kuin edellinen isänsä tapaaminen. Tyttö oli kokenut elämänsä aikana monta kertaa sen, että isä hylkää ja siksi kaikki muutokset ovat hänelle olleet vaikeita. Nyt hän on hieman alkanut luottaa asioiden pysyvyyteen. Kerta tyttö reagoi edelliseen tapaamiseen niin voimakkaasti ja nyt isänsä haluaa tapaamisia sopia, muttei ole siihen säännöllisyyteen valmis, mikä lapselle on tärkeää. Mitä hyvää olisi siitä, että lapsi tapaisi isäänsä (niin kuten isänsä haluaa), satunnaisesti, muutaman kerran vuodessa? Onko se muka lapsen etu?
Kerta isänsä ei suostunut noudattamaan sovittuja tapaamisia (ja tiedän, ettei hän noudattaisi niitä jatkossakaan, koska niin hän on AINA toiminut), sanoin ex:lle, että lapselle on parempi kun hän ei nyt isäänsä tapaa. Ei ennen kuin hän on tarpeeksi vanha ja hänellä on tarpeeksi voimia ja kykyä käsitellä asioita. Nyt sitten ex on soittanut lastenvalvojalle, joka juuri äsken soitti minulle, että ex haluaa lasta tavata. Epäsäännöllisesti. Nyt minä olen sitten se paha ja huono, kun en näe mitään hyötyä siitä, että mennään lastenvalvojalle, muka sovitaan taas jotain ja hänen ei tarvitse sitä noudattaa. Millä tavalla se on lapsen etu, että hän näkee isänsä muutaman kerran vuodessa ja reagoi voimakkaasti monta kuukautta sen jälkeen? Jos se isäsuhde ei tuo lapselle mitään hyvää, niin miten se muka on lapsen etu??
Tänä aamuna vietin 1,5 tuntia poliisiasemalla kuultavana. Ex hakee viisumia Suomeen, sillä perusteella, että hän on Prinsessan isä. Minun sitten piti käydä kertomassa, miten asiat ovat menneet, mikä on minun mielipiteeni ja näkemykseni hänen isyydestään. Istuin siellä 1,5 tuntia juttelemassa. Edeltävänä päivänä ex laittoi mailia, kuinka siellä ei kuitenkaan minua kuunnella ja ne ovat vain minun sanojani. Käyttäen sitä henkistä väkivaltaa, mitä hän on aina harjoittanut minua kohtaan. Nostaa itsensä minun olkapäilleni ja koittaa horjuttaa minun itsetuntoa. Enää hän ei siinä pysty siinä määrin mitä hän teki muutama vuosi sitten. Mutta kun kyseessä on Prinsessa, joka on minulle se kaikkein rakkain, jota koitan kaikin keinoin suojella kolhuilta mitä elämä tuo. On minunkin itsetuntoni ja voimani keinuvalla laudalla. Sieltä kautta hän joskus aina onnistuu tökkäämään minua veitsellä.
Tämä kesä on ollut rankka. Olen menettänyt 3 läheistä sukulaista ja tänä viikonloppuna on jälleen yhdet hautajaiset. Ja minua väsyttää, sureminen väsyttää. Ja väsyttää kun joutuu vatvomaan ex:ään liittyviä asioita ja ex yrittää henkisesti minua työntää kallion reunalle. Väsyttää, kun tuntuu, ettei lastenvalvojakaan yhtään ymmärtänyt mitä hänelle sanoin. Tuntuu, että ex on syöttänyt hälle jotain pajunköyttä taasen minusta, kuinka minä olen nyt se paha ja tuntuu, että se on mennyt perille. Poliisiasemalla käydessäni, tuntui huojentavalta kertoa asiat suoraan ja rehellisesti. Sama se minkä päätöksen he siellä tekevät, se ei ole minun asiani, mutta tuntui hyvältä saada kertoa jollekkin viranomaiselle, miten asiat ovat menneet. En tiedä mikä siinä on, että se tuntui helpottavalta. Lastenvalvojan kanssa keskusteleminen taasen jätti vain pahan maun suuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.