sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Aamu Emilian ristiäiskakut

Sain kunnian tehdä tuttavaperheen pikkuisen tytön ristiäisiin kakun. Tein hölmöyksissäni kakusta liian pienen joten päädyin tekemään toisenkin. Koristeet ovat sokerimassaa, kakkupohja tavallinen sienikakkupohja ja täytteet ovat kakuissa erilaiset.


Kakku 1: välissä valkosuklaa- ja maitosuklaavaahtoa ja mustikoita. Päällä sokerimassaa ja kermavaahtoa.

Kakku 2: välissä mango-passionmoussea ja mansikoita. Päällä alemmassa kakussa sokerimassaa ja kermavaahtoa, päällimmäisessä marsipaania ja kermavaahtoa.

Onnea pikkuiselle tytölle kauniista nimestä!!

Kakkupohja:
6-8 munaa
sokeria
perunajauhoja
vehnäjauhoja

- tarvitset 2 samankokoista lasia
- riko toiseen lasiin kaikki munat ja mittaa toiseen lasiin sokeria yhtä paljon kuin toisessa on kananmunia ja kaada sokeri kulhoon
- mittaa tähän sokerilasiin saman määrän jauhoja, mutta kuitenkin niin, että lasissa on jauhojen koko määrästä perunajauhoja 2/3 ja vehnäjauhoja 1/3
- vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
- lisää jauhot varovasti taikinaa nostellen
- kaada taikina vuokaan (neliökakussa taikina on jaettu 2 uunipellille (8 munan taikina) ja pyöreässä kakussa isompaan ja pienempään vuokaa (6 munan taikina))
- paista 200 asteessa kunnes tikulla kakkua kokeillessa tikkuun ei tartu enää taikinaa

täyte kakku 1:
- vatkaa 4 dl kermaa ja jaa se kahtia (kerma ei tarvitse sokeria)
- sulata levyllinen (n.200g) valkosuklaata ja levyllinen maitosuklaata
- sekoita valkosuklaa toiseen kermavaahtoon ja maitosuklaa toiseen
- kostuta kakku
- levitä toinen täyte 1 kerrokseen ja ripottele päälle jäisiä mustikoita
- levitä toinen täyte 2 kerrokseen ja ripottele päälle jäisiä mustikoita

täyte kakku 2:
- kostuta kakku
- mango-passionmousse on tehty Blå Bandin moussejauheesta
- moussen päälle laitetaan puoliksi leikattuja mansikoita
koristelu:
- tee kukka- ja vauvakoristeet etukäteen, mielellään n. 2 päivää aikaisemmin, jotta ne ehtivät kuivua ja kovettua kunnolla
- kauli marsipaanista tai sokerimassasta päälle levy ja tee kermapursotukset
- koristele
- jääkaapissa säilytettäessä ÄLÄ pistä päälle kupua tms, muuten marsipaani ja sokerimassa hikoilevat ja koristeet kostuvat ja menevät pilalle 

Osallistun kerroskakulla nami-hiiren kakkukisaan.

3 kommenttia:

  1. Kuolailen kakkuja, hitsinvitsi kun itekki osais noin nättejä tehdä<3

    VastaaPoista
  2. :D Eihän tuo loppujen lopuks hirmu vaikeaa ole, mut harjottelua vaatii, ja aikaa ja kärsivällisyyttä. :)

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Nyt näkyy osallistumiskommenttisi - otin kerroskakun kuvan kisailuun - jos haluat vaihtaa, niin ilmoita!

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.