tiistai 22. helmikuuta 2011

Tunnustus






Sain St.Brigitteniltä tunnustuksen. Tämä onkin ensimmäinen jonka olen saanut, kiitos!! Nyt minun pitäisi kertoa 7 asiaa itsestäni.

1. Olin lukion jälkeen vuoden (2003-2004) Englannissa au pairina. Kokemus oli aivan mahtava ja suosittelen kyllä kaikille sitä harkitseville.

2. Sain Prinsessan ollessani 21-vuotias.

3. Rakastan kirjoja ja lukemista, etenkin fantasia-kirjallisuutta. Välillä on kuitenkin aikoja, ettei tule luettua juurikaan, mutta kun otan kirjan käteeni ja alan lukemaan, en meinaa malttaa laittaa sitä pois. Nyt minulla on menossa Perillinen-saagan kolmas kirja Brisingr ja malttamattomana odottelen milloin tulee neljäs kirja.

4. Olen töissä Alkossa ja olen ylpeä siitä. Minusta se on kuitenkin työtä joka ei ihan jokaiselle sovi.

5. Viinit ovatkin yksi mielenkiinnon kohde ja olenkin suorittanut 2 WSET tutkintoa.

6. Olen äänekäs ja kova puhumaan, mutta isossa porukassa, jossa on paljon vieraita ihmisiä olen suht hiljainen.

7. Minulla on biologisia sisaruksia 2 (pikkusisko ja -veli) ja koska vanhempani ovat toimineet sijaisvanhempina, minulla on myös 2 muuta "sisarusta" (sisko ja veli), jotka eivät siis ole biologisesti sukua minulle, mutta miellän heidät sisaruksikseni.

Nyt minun pitäisi antaa tunnustus eteenpäin, joten annankin sen Maryannille, Taikakokille ja Henskikselle. Täytyy jossain vaiheessa miettiä keille muille tunnustuksen antaisi, sen saa kyllä muutkin mukaansa ottaa.

3 kommenttia:

  1. Voi kiitoksia! <3 Täytyypäs miettiä onko minussa mitään sen kummempaa paljastettavaa... =D

    VastaaPoista
  2. kiitoksia :) Nyt mä vasta hokasin mutta eikun tekemään. :)

    VastaaPoista

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.