sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hyvää Palmusunnuntaita


Meillä oli virpomispäivä tänään, kovin odotettu päivä siis. Prinsessa alkoi suunnittelemaan kissa-asuaan jo useampi viikko ennen itse virvontapäivää. Useassa paikassa tyttö kävi ja saaliiksi sai muovisäkillisen herkkuja, riittävät kyllä nyt moneksi viikoksi, meillä kun tuo karkinsyönti on rajattua ja tarkkaa paljon tyttö saa syödä. Tärkeintä kuitenkin on, että lapsella oli oikein hauskaa.


Pikku A on voinut oikein hyvin. Vatsanväänteitä on jonkun verran, mutta poika ei itke juuri ollenkaan, lähinnä örisee, kiljahtelee ja sitten peppu pörisee. Ensi keskiviikkona ikää hällä on "jo" 1kk, aika on mennyt nopeasti, ensi viikolla onkin neuvola, saa nähdä paljonko hän on kasvanut. Isyydentunnustuskin on huomenna.


Tuntuu, että nuo pienet sormetkin ovat kasvaneet valtavasti.

 Ehdittiin näin torkahtaa n. 5 minuutiksi, juuri sopivasti kerkesi Mies napata kuvan.

Väsymystä on jonkin verran ollut ilmassa. Poika syö öisin n.2h välein ja aamuisin noustaan n. klo 6, muutaman kerran on joutunut myös valvoskelemaan yöllä muutaman tunnin kun pikkuherra on halunnut seurustella.

Nyt onkin jo aika mennä nukkumaan, niin jaksaa taas huomenna touhuta ja todennäköisesti lähteä kauniiseen säähän nauttimaan vaunulenkistä!

3 kommenttia:

  1. Kiva kissa-asu. Mä olen täällä nyt kuutisen tuntia syötelly ja ollu valveilla (ehkä ½-1 h unet oli neidillä välissä). Kovin erilaisia nuo vauvat kyllä :) Täällä valvotaan ja nukutaan 2-4 h pätkiä useimmiten, 3 h on aika yleinen nukkuma-aika. Ja itketään/huudetaan kun on joku tarve, en kuitenkaan osaa ajatella että mitenkään paljoa itkis, vaikka joku vois asian niinkin nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä valvominen on kyllä rankkaa, etenkin jos itse on väsynyt. Meillä tuo poika valvotti yöllä pari tuntia ja kyllä tuntui väsyttävältä, mutta sitten onneksi nukkui sellaset 2-3 pätkät. Tosi erilaisia kyllä vauvat on!

      Poista
    2. Tuo kahden tunnin välein heräily kuulostaa kyllä rankalta. Itse saan sentään nukkua kun vauvakin, sulla kuitenkin isompikin lapsi hoidettavana päivisin. Myös miehen osallistuminen syöttöihin on auttanu täällä tosi paljo, saanu nukkua joskus enemmän ku kolme tuntia :)

      Poista

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.