Poika tuli!

Keskiviikkona 27.2.2013 klo 03.55 pieni poika tuli maailmaan. Pyöreäposkisella poikasella oli syntyessään kokoa 51cm ja 3850g, hän syntyi raskausviikolla 39+3. Synnytys meni hienosti ja nopeasti.

Tässä synnytyskertomus:
Synnytys meni hyvin, vedet meni kotona klo 00.30, sitä ennen tuli pari supistusta joista tuumasin, että vauva vaan painaa alas, ei tuntunu supistukselta vaan paineelta. Soitin synnärille ja kehottivat lähtemään tulemaan. Supistuksia alko tulee het vesien menosta n. 5min välein. Sairaalas oltiin n. 01.30 ja alkutarkastukses olin 4 cm auki.
Hetken olin siinä käyrillä ja lähdettiin siit sit suoraan saliin, supistukset voimistu koko ajan.
Salissa mut laitettiin taas käyrille ja tilattiin anestesialääkäri laittaa spinaali. Siinä tehtii taas sisätutkimus ja olin 5cm auki.
Lääkäri tuli ja kesti n. 15-20min et se sai sen spinaalin laitettua, oli vähän kokematon lääkäri.
Spinaalin laitosta n. 10min kuluttua kun tehtii sisätutkimus niin olin täysin auki ja tunsin paineen ja ponnistamisen tarpeen.
Pääsin ponnistamaan, ponnistusvaihe kesti 20 min, eli alle tunti spinaalin laitosta oli poika maailmassa.
Pikkunen pyöritteli päätään synnytyskanavassa ja parahti ekan kerran kun oli vasta vaan pää ulkona.
Pieni synty klo 03.55 ja synnytyksen kokonaiskesto oli 3,5h. Papereiden mukaan tuli yksi 1.asteen repeämä virtsaputken viereen, ompeleita ei tarvita. Ei tuo repeämä ole kipeää kuitenkaan tehnyt, ei edes vessassa käydessä, mikä on musta jotenkin ihmeellistä. Jälkisupistukset on kyl ollu ikäviä, mutta alkavat onneksi jo helpottaa eikä enää joka imetyskerralla satu.

Poika on aivan ihana, on kova nukkumaan ja kova syömään, rauhallinen kuin mikä eikä juurikaan itkeskele. Sairaalassa saatto parhaillaan syödä 2h putkeen ja sen jälkeen nukkua 4h. Viime yönä nousi maito kunnolla, niin nyt poika syö parhaillaan n.20 min, ja nukkuu useamman tunnin. Välillä jaksaa kyllä myös ihmetellä maailmaa ja katselee ympärilleen. Rinnat tuntuu täysiltä ja kun vauva ottaa otteen rinnasta niin kyllä vihlaisee, mutta onneksi sitä kestää vaan hetken.

Rakas Mieheni oli aivan korvaamaton. Vaikka mies ei voi synnytyksessä muuta tehdä kuin olla tukena, niin en olisi ilman häntä pärjännyt. Se, että tietää hänen olevan siinä vieressä ja tukevan ja rakastavan, se on jotain niin suurta, ettei sille löydy edes sanoja. Rakastan häntä aina vain enemmän.

Oma olo on vielä väsynyt (sairaalassa en oikein pystynyt nukkumaan kunnolla), mutta ihan hyvä.