perjantai 5. huhtikuuta 2013

Viiksivauva

Siskoni lähetti Englannista Pikku A:lle hienon tutin!

Arki rullaa painollaan! Pojan kanssa ollaan päivittäin käyty vaunulenkillä kun on saatettu Prinsessaa kouluun. Ihanat ilmat onkin ollut, aurinko paistaa ja päivällä alkaa jo olla lämmintäkin, kevät tulee.

Pienellä miehellä on viime aikoin ollut hieman masuvaivoja ja illalla on taisteltu unta vastaan, niin, että on tullu yliväsymys ja itkua. Erikoista kun pikkuinen on aina ollut niin aurinkoinen, eikä itkeskellyt juuri ollenkaan. Tämä päivä on sitten mennyt hieman paremmin kun poju sai nukuttua 2,5h päiväunet ja nytkin simahti sitteriin, mistä kohta hänet nostan sänkyyn. Tänään on ollut itsellä touhotuspäivä, olen leiponut höperönä, tehnyt ruokaa ja lenkkeillyt pojan kanssa. Kyllä nyt väsyttää ja illalla varmaan tulee uni hyvin!

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Nyt vasta saan aikaiseksi kirjoitettua tänne, on pitänyt jo monta kertaa kun olen lukenut teidän vauva-kuulumisia :)
    Meillä on kotona lähes samanikäinen poika, syntynyt 23.2. ja aika samanlaisia juttuja touhutaan täälläkin. Tosin sillä erolla, että meillä isosiskot ja veli on jo paljon vanhempia, lyhin ikäero on 9 vuotta, joten meillä on kirjaimellisesti iltatähti tämä perheen neljäs, kauan toivottu lapsukainen :)
    Minun blogini ei ole kesän jälkeen päivittynyt ollenkaan ja facen puolellakin on ollut hiljaista, nyt olisi kyllä ristiäistarjoilut päivitettävänä, niitä kun vietettiin pääsiäisenä. Saa nähdä saisinko jossakin vaiheessa aikaiseksi tuon blogin laitettua ajantasalle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hauskaa kun on niin samanikäiset lapset! :) Itsellä oli kanssa tää blogi raskausaikana aika hiljainen, mutta nyt taas on päässyt vauhtiin. Meillä on nimiäiset vasta tulossa, niin tulee sitten itsellä myös niitä tarjottavia. :)

      Poista

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.