sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Haaste ja tunnustus

Kiitokset St.Brigittinille Kotiäitinä napapiirillä-blogiin tästä!

Tässä haaste: "Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän."

1. Rakastan vaaleanpunaista -väriä, mutta viime aikoina olen tykästynyt tummanpunaiseen ja ruskeaan.
2. 50-luvun tyyli on jostain syystä ruennut kiehtomaan minua.
3. Osaan olla hyvin jääräpäinen jos jotain saan päähäni, mutta siltikin suurimmilta osin olen luonteeltani hyvinkin sopuisa, minun on vaikea sanoa ei ja tuppaan menemään valtaosan mukana.
4. Haaveilen kovasti perheenlisäyksestä vaikka se ei ehkä olisikaan tällä hetkellä ajankohtaista.
5. Opiskelin restonomiksi, mutta opinnot jäivät kesken mielenkiinnon ja jaksamisen todella loputtua. Syyt siihen miksi energia katosi ovat pitkät ja monimutkaiset. Toisaalta asia harmittaa, toisaalta päätös seurata vaistoa asian suhteen oli suuri helpotus ja kuorma nousi harteilta. Lyhyesti sanottuna minulla ei ole vielä ammattia.
6. Olen 27 -vuotias ja tunnen itseni hyvin vanhaksi. Ikäkriisi, mikä on minusta oikeastaan hullua.
7. Suunnitelmissani on kouluttautua leipuri-kondiittoriksi.
8. Minulla on 2 veljeä ja 2 siskoa, heistä toinen sisko ja toinen veli ovat biologisia, toiset ovat "tunnepohjalta". Vanhempani toimivat monta vuotta sijaisvanhempina ja tätä kautta minulla on nämä 2 "extra-sisarusta".
9. Jos olen yksin kotona (mikä on hyvin harvinaista), nautin hullusta tavastani. Eli sallin itselleni herkun, suklaata sulatettuna. Jostain syystä pidän sulasta suklaasta kovasti.
10. Meidän taloudesta löytyy 4 tietokonetta ja 1 tabletti. 3 konetta ja tabletti on Miehen, hän harrastaa kaikkea niihin liittyvää, asentamista, rakentelua sun muuta näpertämistä. Minulla on tämä 1 kannettava joka kyllä vetelee viimeisiään, joten pian on hankittava uusi ja se tulee olemaan mini-läppäri.
11. Odotan malttamattomana joulua, mikä on lempijuhlani!!
12. Mustikat ovat lempimarjojani.
13. Lempimausteeni on kaardemumma, sen tuoksu on aivan ihana!
14. Olen puhelias, mutta isossa porukassa saatan olla aika hiljainen, sekin kyllä riippuu porukasta.
15. Tätini on minulle kuin toinen äiti ja hänen lapsensa eli 3 serkkuani ovat minulle kuin sisaruksia.
16. Olen kamalan huono pitämään ihmisiin yhteyttä, mikä on mielestäni aika noloa ja se hävettää.
17. Olen kotihiiri ja istun iltaa mieluummin kotona kuin kävisin baareissa, kaikki ystäväni eivät voi ymmärtää tätä.
18. Huomasin eilen, että olen aika hyvä keilaamaan.
19. Lempiurheilulajini on jalkapallo ja pelasin sitä nuorempana. En ole huono siinäkään, olin joukkueeni kapteeni.
20. En harrasta tarpeeksi liikuntaa ja minun pitäisi pudottaa reilusti painoa. Tosin paljon sitä on ja paljon pitäisi pudottaa, en kehtaa sanoa, ehkä sitten joskus kun olen sen suorituksen tehnyt.
21. Olen luonteeltani kiltti, jopa välillä liian kiltti, liittyen tähän että en osaa sanoa ei.
22. Pidän valokuvaamisesta ja tarvitsen kameranjalustan!
23. Haaveilen omakotitalosta mihin meillä ei ole varaa.
24. Pidän pyöräilemisestä.
25. Minulla on maailman ihanin tytär! <3

Haastan kaikki blogini lukijat tähän mukaan ja myös tunnustuksen jaan kaikille.


Haasteena vuoden takainen kuva itsestä ja tuoreempi kuva:

Heinäkuu 2010

Elokuu 2011

Paljoa en ole muuttunut, alempi vaan on parempi kuva.

3 kommenttia:

  1. kiva kun teit, yllättäviä juttuja! :) mut mikä ihme on tabletti? :D

    kardemumma on kans mun suosikki<3

    VastaaPoista
  2. tabletti on kosketusnäytöllinen mini-tietokone :)

    VastaaPoista
  3. Kohta 15, samat sanat! <3

    -Reetta

    VastaaPoista

Jätäthän viestiä käynnistäsi! Risut ja ruusut tänne, kiitos.